keskiviikko 28. tammikuuta 2015

maanantai 26. tammikuuta 2015

Parit Jyjut

Sain valmiiksi Hippy-langasta puseron.Ihan jees lankaa kutua mutta väri ei oikein mua innosta mutta ajatus oli saada vanhoja lankoja käytettyä pois niin täytyi tehdä tästä.

Viimeisimpänä aloituksena oli sukat Regian Active langasta. Nämä aloitin 20.1 ja valmiiksi tuli tänään.Tyttö saa partiokisoihin sukat paikallisen partiolippukunnan väreissä :)


maanantai 19. tammikuuta 2015

Aloitettua ja valmistunutta

Aloitin seuraavaa JyJu työtä ja TAAS puikoille lähti pusero. Nyt on kyllä liian monta isoa neuletta tulossa mutta mieli sanoo että pitää tehdä,voi olla että kesken jäävät.
Viimeisin aloitus siis pusero Novitan Rosesta ja Rose Mohairista.

valmiiksi sain valepalmikkosukat. Nyt vasta tein ekaa kertaa tällä mallilla ja täytyy sanoa että oli todella helppoa ja nopeaa tehdä. Miksiköhän ei ole tullut aiemmin tehtyä :O

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

JyJu juttuja taas

Sain valmiiksi huovutetut pohjalliset. Tästä lähdettiin: kudoin kaksinkertaisella purolla tommosen palasen,se sit koneeseen huopumaan ja kunhan se oli kuivunut niin leikkasin pohjalliset ja ompelin pykäpistot reunalle puuvillalangalla. Ja valmis! Aikas paksut tuli, ois varmaan riittäny että ois teheny yksinkertasella langalla.


Aloitin myös seuraavan työn,nro 13.
Jämälangoista keinutuolimaton. Saa nähdä mikä värioksennus tästä tulee :D

maanantai 12. tammikuuta 2015

JyJy juttuja

Sain Jyju työn nro 7 valmiiksi. Kaulahuivi itelle Softysta.

Seuraavaksi puikoille pääsi työ nro 3. Valepalmikkosukat seiskaveikasta.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lisää JyJuja

Valmiiksi sain ruttuvarsisukat seiskaveikan jättiraidasta ja yksivärisestä. Painoa näille kertyi 160g.

Sitten aloitin lidlin huopuvasta langasta tossut

Seuraavaksi ennen koneeseen menoaa

Ja sitten koneessa käynnin jälkeen.

Ostin myös toisen paketin tuota lankaa mutta erivärisenä. Toisiin täytyy hieman laittaa vähemmän silmukoita kun nämä hiukan liian leveät. Paketin mukana olleesta ohjeesta en ymmärtänyt hönkäsenpöläystä niin tein varrettoman sukan.

Ja tänään aloitin seuraavan työn, kaulaliinan itselle Novitan Softysta.